Oli kyllä aika hurjaa se lentomatka tänne kotiin. Hieman minua pelotti, mutta sain olla äidin sylissä onneksi lentomatkan ajan, vaikkakin sellaisessa ihme kassissa, mutta kuitenkin. Nousun ja laskun ajan jouduin olemaan lattialla ja onneksi äiti oli myös puoliksi siellä niin ei pelottanut niin kamalasti. Oikeastaan minua nukutti kyllä vietävästi ja haukottelin tosi leveästi sekä otin pikku tirsat.

Lentoasemalta ajelimme autolla vielä kotiin ja siellä minua alkoi kyllä hieman itkettää kun ollut yhtään tuttua karvajalkaa eikä emoa ei mitään. Ruokakaan ei oikein maistunut, mutta toisaalta mua kyllä väsytti niiiiiiiin paljon. Yön vietin pääasiassa äidin kainalossa ja se meni oikein hyvin.

Aamulla mua ei enää niin kamalasti jännittänyt mutta ette usko, siellä makuuhuoneen kaap issa pidetään aivan samanlaista koiraa kuin mä. Sieltä se katseli aina samaan aikaan kuin minäkin ja jopa haukahtikin mulle, ja taas samaan aikaan. Tämä perhe vaikuttaa tosi mukavalle ja tuo pikkupoika on tosi nopea oppimaan. Se oppi heti mitä haluan leikkiä.

Koska täällä onkin ihan mukavaa, olen päättänyt pistää parastani ja pissaillut vain paperin päälle. Kakat olen tehnyt ulos joten siitä ei pitäisi tulla sanomista, no pari kertaa on kyllä käynyt niin, että en huomannut vain etutassujen olevan lehdellä kun pissasin. Mä en tiennytkään olevani niiiin iso koira ettei mun pylly ollutkaan paperin päällä.

Tänään voi olla hieman surkea päivä sillä äiti menee töihin ja ei ota minua vielä mukaan. Minun täytyy kuulema ensin tutustua kotiin kunnolla ja saada sellaista luottamusta. Mikähän se oikein on, voikohan sitä syödä.....

2108663.jpg